Kaksi tapaa taistella pahanhajuisia jalkoja vastaan

Teksti: Footlogix.com/ Käännös: Melina Meriharju

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Kuva-1-4.jpg

Monelle taistelu pahanhajuisia jalkoja vastaan on ympärivuotinen ongelma. Kesän korkeat lämpötilat ja aktiivinen elämäntapa johtavat usein hikisiin ja haiseviin jalkoihin. Jalat eivät kuitenkaan haise vain hien vuoksi. Pahanhajuisiin jalkoihin johtavia tekijöitä esiintyy myös talvella.

Syyt pahan hajuisille jaloille

Hiki itsessään ei ole syy pahanhajuisiin jalkoihin, vaan bakteerit. Hien aiheuttama kosteus sukissa ja kengissä luo ihanteellisen ympäristön kasvaville bakteereille. Bakteerit kaksinkertaistuvat 20 minuutin välein huoneen lämmössä, joten lämmin, pimeä ja kostea paikka, kuten kengät, mahdollistaa bakteerien hallitsemattoman lisääntymisen. Tästä ongelmasta kärsivien olisi syytä pitää jalkineet bakteerivapaina jatkuvasti.

Kesällä jalat tuulettuvat avonaisissa kengissä, mutta hien loppua ei näy. Talvella kengät vaihdetaan peittävimmiksi, jolloin sukkien tarve lisääntyy. Etenkin synteettisistä materiaaleista tehdyt sukat pahentavat tilannetta. Sukat vangitsevat kuolleita ihosoluja, ihon rasvoja, karvoja ja likaa ihon lähettyville, mikä mahdollistaa bakteerien lisääntymisen.

Puhtaat ja kuivat jalat auttavat

Helpoin tapa hoitaa ja ennalta ehkäistä jalkojen hajua on pitää jalat niin puhtaina ja kuivina kuin mahdollista. Footlogix Foot Soak on loistava tuote jalkojen säännölliseen puhdistukseen, sillä sen diabeetikoille sopiva, pH-tasapainoinen ja antimikrobinen rakenne puhdistaa jalat tehokkaasti kuitenkaan kuivattamatta ihoa. Myös kosteutta hylkivät sukat ja hengittävät kengät ehkäisevät ongelmaa.

Footlogix tuotteet pahan hajuisille jaloille

Hikisiä jalkoja on mahdoton välttää, joten Footlogix tarjoaa kaksi tapaa taisteluun pahanhajuisia jalkoja vastaan. Footlogix Foot Fresh– ja Footlogix Shoe Fresh –tuotteet tappavat tehokkaasti pahaa hajua aiheuttavia bakteereja jaloissa ja kengissä. Tuotteita suositellaan urheilijoille, suljettuja ja tiiviitä kenkiä käyttäville tai kenelle tahansa raikkaat jalat haluavalle. Molemmat tuotteet sisältävät teepuuöljyä, joka desinfioi jalkoja tappaen bakteerit ja neutralisoiden hajut. Footlogix Foot Fresh sisältää myös mentolia, joka viilentää ihoa ja antaa raikkaan tuoksun.

Molempia tuotteita on helppo käyttää! Levitä Footlogix Foot Freshiä puhtaisiin ja kuiviin jalkoihin 1-2 kertaa päivässä ja anna kuivua ennen sukkien ja kenkien laittamista. Footlogix Shoe Freshiä voi lisätä päivittäin tai tarvittaessa kenkiin. Sitä voi käyttää myös hajun poistamiseen salikasseista, joogamatoista, urheiluvälineistä ja muista tavaroista! Suihkuta tuotetta kenkien sisään ja anna niiden kuivua noin 10 minuuttia ennen käyttöä.

Säännöllisellä käytöllä

jalkasi ja kenkäsi ovat

raikkaat ja hajuttomat

vuoden jokaisena päivänä!

Jalkojenhoito ja tiede lyövät kättä

Footlogix® on maailman ensimmäinen jalkojenhoitosarja, jossa “medi meets pedi”, lääketiede kohtaa jalkojenhoitotieteen. Sen kehittäjä on kanadalainen jalkojenhoidon pioneeri Dr. Katharin von Gavel, jolla on yli 25 vuoden kokemus jalkojen hoidosta. Hän kehitti sarjan 10 vuotta sitten halutessaan tarjota paremmat tuotteet ja kansainvälisen yhteistyöverkoston jalkahoitajille kaikkialla maailmassa. Footlogix®-perheen tuotteet perustuvat tieteelliseen tutkimukseen ja raaka-aineisiin, ne on kehitetty yhteistyössä lääketeollisuuden, jalkojenhoidon ammattilaisten sekä asiakkaiden kanssa.
Footlogix® tarjoaa tuotteita sekä ammattilaisille että kuluttajille. Niillä saadaan aikaan näkyviä tuloksia kaikissa jalkojen ihon erilaisissa tilanteissa, olipa sitten kysymyksessä kuivat jalat, ikääntymisen aiheuttamat ongelmat, elämäntapa tai diabetes.