Kantapään tuet

Kantapään tuet ja pehmikkeet vähentävät kiputiloja tehokkaasti ja soveltuvat erityisesti henkilöille, jotka joutuvat esimerkiksi ammatista johtuen seisomaan paljon.

Kantapään kipu

Kantapään kivut ovat yleisiä erityisesti sellaisissa ammateissa, joissa joudutaan seisomaan paljon ja ne ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Kantakivut ovat yleisin jalkakipu nykyään ja liittyy usein ikääntymiseen ja painon nousuun. Myös virheelliset jalkineet vaikuttavat kantakipujen syntyyn. jalkaterää suojaavan rasvapatjan oheneminen ja surkastuminen aiheuttaa usein kantapääkipuja.

Hoito

Kantapääkipua voi lievittää ensin kylmähoidolla ja levolla. Lepo on tärkeä osa ensihoitoa ja tarkoittaa kävelyn vähentämistä, ei täydellistä liikkumattomuutta. Pohjealueen venyttely on hyvä aloittaa jo lepovaiheessa. Jos kipu on hyvin voimakas akuuttivaiheessa on syytä kääntyä lääkärin puoleen tulehduskipulääkityksen aloittamiseksi. Levon jälkeen voi kävelyn aloittaa varovasti.

Kenkiin voi lisätä kantapehmusteet, jotka lieventävät kipua ja vaimentavat kantaiskua.

Plantaarifaskiitti

Plantaarifaskiitti on jännekalvon kiinnityskohdan tulehdus, joka on yleisin kantakivun syy. Plantaarifaskiitin hoito vaatii aina asiantuntijaapua mutta ensihoito-ohjeet ovat samat kuin yleisissä kantakivuissa.

3 tuote(tta)

Laskeva
/ sivu

3 tuote(tta)

Laskeva
/ sivu