Kipuileeko kantapää?

Teksti: Tiina Rouvali | Jalkojenhoitaja

Kantapäässä, kantaluun ja ihon välissä on luonnollinen iskunvaimennin, rasvapatja, jonka tehtävänä on pehmentää liikkumisen aiheuttamaa kantapäälle kohdistuvaa iskua. Rasvapatja voi vammautua tai surkastua pikkuhiljaa ajan myötä aiheuttaen lopulta kantapäähän pistävää, pakottavaa tai kuumottavaa kipua. Kivun tuntemus saattaa levitä myös laajemmalle alueelle, jalkapohjaan ja kantapään takaosaan. Luonnollisena seurauksena käveleminen hankaloituu ja pahimmillaan se voi häiritä myös levossa. Ennaltaehkäisyksi ja kuntoutukseksi suositellaan aina jalkaterän lihaksistoa vahvistavaa jumppaa sekä koko jalan takaosan (pohje ja takareisi) venyttelyä ja hierontaa.

Jos rasvapatja on päässyt surkastumaan ja aiheuttaa ongelmia, akuuttia kiputilaa voi kotona hoitaa joko kylmä- tai lämpöpakkauksella, kumpi itsestä tuntuu paremmalle. Tarpeen mukaan voi ottaa myös tulehduskipulääkettä. Pidemmällä tähtäimellä tilan ennaltaehkäisyksi ja hoidoksi on suositeltavaa kiinnittää huomiota jalkineisiin ja erityisesti pohjallisiin. Pohjallisissa on luonnollisesti tärkeää olla hyvä iskunvaimennus erityisesti kantapäille. Liikunnassa on hyvä painottaa alaraajojen vahvistamista sekä sisällyttää arkeen jalkojen monipuolista venyttelyä.

Silikoninen kantapehmike tai kantapääkuppi on erinomainen ennaltaehkäisevä apu pehmentämään kanta-astujan voimakasta kanta-askelta tai helpottamaan jo syntyneitä kiputiloja. Ne on helppo vaihtaa eri kenkiin ja ne pysyvät hyvin paikallaan kantapään alla vaimentaen askelluksesta syntyvää kipua.

  • Kevyet pohjalliset, jotka antavat tukea ja iskunvaimennusta sekä jakavat jalkapohjan kuormitusta tasaisesti voivat tehdä valtavan eron liikkumiseen ja kävelyyn. Pohjallisten antama terveyshyöty ulottuu jalkojen niveliin, nilkkaan, polveen ja lonkkaan asti helpottaen samalla jalkojen väsymyksen tunnetta. (Bergal X-treme)
  • Mikäli jalkasi kaipaa muutakin tukea, esim. kantapään vakauttamista ja jalkapohjan kaarille asentotukea, mutta kengissäsi on rajallisesti tilaa varpaille, voi sopiva pohjallisratkaisu olla Bergalin Perfect Plus, joka yltää päkiään asti ja jättää varpaille niiden tilan kengän sisällä. Laadukkaan pohjallisen pintamateriaali on nahkaa, joka antaa myös mukavuutta ja pehmeyttä kengän käyttöön.
  • JUMPPAVINKKI:
    Vahvista ja venytä pohkeita kivun sallimissa rajoissa! Esimerkiksi päkiöille nousu vahvistaa pohkeen lihaksia ja alas laskeuduttaessa saadaan hyvää venytystä, kun päkiöiden alla on hieman korotusta. Tee aktiivisia liikkeitä 10-15 nousun sarjoissa, muutamia kertoja päivässä. Myös jalkaterää vahvistavista ja luonnollista kiertoliikettä tukevista jalkajumppaliikkeistä voi olla apua. Äläkä unohda hierojaa, jonka luona jalkojen kireitä lihaksia voidaan rentouttaa! Vaivan pitkittyessä on hyvä selvittää terveydenalan ammattilaisen kanssa erilaisia yksilöllisiä ratkaisuja.